maanantai 10. helmikuuta 2014

Järvenrantaa - myydä vai ei



Kunnanhallitus jatkoi maanantaina 10.2.2014 keskustelua kunnan omistamien maa-alueiden ja käyttämättömien maa-alueiden myynnistä. Tuusulan kunta omistaa arvokkaita maa-alueita, jotka olisi järkevä saada myytyä. Osasta kohteita tuntui löytyvän yksimielisyys ja osa kohteista puhututti hallitusta. Tuusulassa on mielestäni edelleen epäselvää, mistä kohdin tuusulalaiset pääsevät Tuusulan järvelle. Nyt myyntiin olisi tulossa pari järvenranta kohdetta mm. Fjällbo. Ennen yksittäisten myyntipäätösten tekemistä olisi varmaankin hyvä muodostaa kokonaiskäsitys siitä, miten tuusulalaiset voivat hyödyntää Tuusulan järven mahdollisuuksia parhaiten. Järvenranta on luonnonvara, jota Tuusulassa ei tule lisää. Fjällbo on toki kohde jota voisi hyödyntää kuntalaisten virkistykseen paremminkin. Tuusulan Taiteiden Yössä on FjällBossa toimintaa on ollut, mutta muutoin eivät kuntalaiset ole paikkaa löytäneet.
Muiden kohteiden osalta keskustelu tuntuikin olevan tunnepohjaista kevyiden argumenttien heittelyä. Mielestäni pitäisi vihdoin päättäjien kysyä itseltään, mikä on kunnan perustehtävä. Millaista omaisuutta kunnalla tulisi olla? Kunnan perustehtävä on järjestää palveluja, tarkoituksen mukaisissa tiloissa. Muut kohteet voi mielestäni sitten laittaa myyntiin tarjouksien mukaan ja laittaa vapautuneet resurssit palvelutuotannon tehostamiseen.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Stockmann Tuusulaan



Tänään päivä alkoi hyvin uutisin. Stockmann siirtää varastointi toimintoja Tuusulaan. Toki olisi toivonut että Stockmann olisi yllättänyt tavaratalo hankkeella Hyrylään. Mutta Stockmann tavaratalo varmaankin joutuu vielä hetken Tuusulaan odottaa. Varastohanketta varten Tuusulan kunta myi Kulomäen työpaikka-alueelta tontin 2.340 M€ kauppahinnalla. Raha tulee Tuusulassa tarpeeseen, sillä saadaan edelleen rahoitettua Tuusulan investointeja. Vuonna 2016 käynnistyvä uusi varasto tuo Tuusulan alueella myös reilut 200 työpaikkaa. Kehityssuunta näyttäisi olevan, että Kehä I sisäpuolelta logistiikkatoiminnot siirtyvät Kehä III pohjoispuolelle lentokentän läheisyyteen. Tässä on Tuusulan vetovoima. Mielelläni toivotan tänne Tuusulaan tervetulleeksi myös muita logistiikka-alan toimintoja, joita lentokentän läheisyys, toimivat liikenneyhteydet ja työvoiman saatavuus alueelle houkuttelee. Tuusulan suunnitelmissa Keha IV alue on kasvamassa merkittäväksi työpaikka-alueeksi.
Kunnanhallituksessa meillä oli käsittelyssä lista muistakin Tuusulasta myytävistä kohteista. Kunnan omistuksessa on asunto-osakkeita, kiinteistöjä ja maa-alueita, joiden myynnillä voitaisiin vapauttaa pääomaa noin 7-10M€. Kunnan kannattaa myydä kohteet, joita kunta ei tarvitse omassa palveluntuotannossa. Myynnistä saatavat rahat voidaan edelleen käyttää kunnan investointeihin, jotka hyödyttävät palvelujen järjestämistä tai parantavat liikennettä. Myytävällä omaisuudella voitaisiin osin vaikka rahoittaa Koskenmäen kiertoliittymä tai uutta terveysasemaa. Listalla on myös Ruskelan koulu, joka lähtis reilulla 400 kiloeurolla.