Puhe itsenäisyyspäivänä 2007 Tuusulan Kirkon sankarihaudoilla
Hyvät Suuresti kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat. Itsenäisyytemme 90.s juhlapäivä alkoi tänään lippujen nostolla valkenevaan aamuun. Olemme kokoontuneet kirkkoihin ja sankarihaudoille kunnioittamaan sankarivainajiamme. Illalla sytytämme kynttilät ikkunoille itsenäisen Suomen juhlistamiseksi ja sankarivainajien muistolle. 4 viikkoa sitten sytytimme kynttilät Jokelan uhrien muistolle. Meitä kohdanneiden kriisien ja sotien aikana meitä ovat aina tukeneet ja auttaneet eteenpäin perhe, ystävät ja läheiset. Sotien aikana kotirintamalla oli tärkeä vaikutus selviytymiseen. Myös tänä päivänä meitä kohtaavissa kriiseissä kodin ja läheisten turva on meille jokaiselle tärkeintä. Suomi itsenäistyi 90 vuotta sitten. Itsenäisyyden säilyminen ei ole ollut itsestään selvyys. 90 v aikana itsenäisyyttämme, kansaamme on kohdannut monia uhkia, joista olemme aina selvinneet. Suomen kansaa on yhdistänyt vahva kulttuuri, omat lait ja oma kieli. Vain kansa, joka hädän ja kriisin hetkellä löytää tuen lähimmäisestään, kulttuuristaan ja yhteisistä arvoista, joita puolustaa, selviytyy. Mitkä ovat arvomme 90 -vuotiaassa Suomessa? Minkälaista Suomea rakennamme lapsillemme, tuleville Suomalaisille? Mikä 90 -vuotiaassa Suomessa uhkaa arvojamme, kulttuuriamme, elämäntapaamme ja turvallisuuttamme? Tämän päivän itsenäisyyden puolustaminen kuuluu meille jokaiselle. Löysin isoäitini jäämistöstä rautaisen sormuksen. Viime sodan aikana valtio tarvitsi rahaa ilmapuolustuksen hyväksi. Suomalaiset keräsivät vihkisormuksensa, luovuttivat valtiolle avioliittonsa ja keskinäisen rakkautensa kallisarvoisen symbolin. Merkiksi tästä he saivat rautaisen sormuksen. Vihkisormus oli pieni uhraus verrattuna siihen valtavaan uhraukseen, jonka tällä kirkkopihalla haudatut sankarivainajamme antoivat. Mitä tänä päivänä olemme valmiit tekemään itsenäisen Suomen hyväksi? Miten rakennamme itsenäistä Suomea. Sotiemme veteraanien työn ansiosta Suomi säilyi itsenäisenä. Tänään kun juhlimme 90 -vuotiasta itsenäistä Suomea, muistamme myös niitä kaikkia esi-isiemme tekoja ja työtä mitä he ovat Suomen eteen tehneet. Kansan on tunnettava historiansa, jotta voi selvitä tulevaisuudesta. Tänä itsenäisyyden juhlapäivänä meidän pitää kääntää katseet myös tulevaisuuteen. Meidän kaikkien tehtävä on huolehtia siitä, että meidän lapset ja nuoret kasvavat itsenäiseen Suomeen.Hyvät sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat Siteeraan lopuksi kenraali Mannerheimin puhetta Vapaussodan voitonparaatissa toukokuussa 1918: ”Suojellakseen vapauttamme täytyy armeijamme seistä valmiina. Linnoitukset, tykit ja vieras apu eivät auta, ellei joka mies tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana. Muistakoot Suomen miehet, että ilman yksimielisyyttä ei luoda vahvaa armeijaa, ja ainoastaan voimakas kansa voi turvallisena käydä kohti tulevaisuutta”.
Hyvää itsenäisyys päivää !
maanantai 10. joulukuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti