sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Uusia kuulumisia

Uusi Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontui keskiviikkona 4.2 ensimmäisen kerran. Lautakunta kävi tutustumiskäynnillä Tuuskodossa. Itselleni jäi ensimmäisestä kokouksesta oikein hyvä mieli. Meillä on lautakunta jossa on paljon kokemusta ja osaamista. Minusta lautakunnasta välittyi aito halu olla vaikuttamassa Tuusulalaisten hyvinvointiin ja ratkaista tulevaisuuden haasteet sosiaali- ja terveystoimessa.
Lautakunta ensimmäisessä varsinaisessa kokouksessaan 11.2 päättää vuoden 2009 käyttösuunnitelmasta ja muista "juoksevista asioista". Lehdissä on jo ennen uuden lautakunnan valitsemista kirjoiteltu suunnitelmasta siirtää vanhuksia terveyskeskuksesta Tuuskotoon. Lautakunta tulee 11. maaliskuuta kokouksessaan tekemään päätöksen rakennemuutoksesta, jossa terveyskeskuksen osastojen toimintaa profiloidaan ja Tuuskodon osaston jakoa muutetaan. Samalla Tuuskotoon tehtäisiin vanhoista isoista toimistotiloista muutama uusi potilashuone. Järjestelyllä saataisiin Tuuskotoon siirrettyä parikymmentä vanhusta terveyskeskuksesta. Lautakunta on perehtynyt tähän asiaan tutustumiskäynnillä vanhainkodissa 4.2. Lisäksi olen ollut yhteydessä perustettavaan Tuuskodon omaisten yhdistykseen, ja kuunnellut heidän näkemyksiään asiasta.Tässä asiassa on julkisuudessa liikkunut väärää tietoa, ja keskustelua on tahallisesti viety väärään suuntaan. Lautakunta tulee perehtymään tähän asiaan perusteellisesti ja päätökset tehdään huolehtien ennen kaikkea vanhusten hyvinvoinnista.


Uusi Valtuustokausi alkoi

Uusi valtuustokausi pyörähti käyntiin maanantaina 26. päivä. Ensi töikseen valtuusto valitsi valtuuston puheenjohtajiston, kunnanhallituksen ja lautakunnat sekä muut keskeiset luottamustoimet.
Keskustelua kokouksessa aiheutti Juhani Sjöblomin valinta kunnanhallituksen puheenjohtajaksi. Keskustelun päätteeksi valtuusto äänesti onko Sjöblom vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Äänin 33-12 6 tyhjää valtuusto päätti, ettei Sjöblom ole jäävi hoitamaan tehtävää. Sjöblom valittiin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi.
Valtuuston päätökset (linkki)
Valtuustossa valittiin muiden lautakuntien mukana myös sosiaali- ja terveyslautakunta. Minut valittiin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajaksi 2009-2012 kaudeksi.
Olen todella tyytyväinen sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajuudesta. Toki ei iloita ennenkuin maanantaina valtuustossa on päätös tehty. Tehtävä on vaativa ja haastava. Terveys- ja sosiaalitoimen organisaatiot on juuri viety yhteen. Toimialalla riittää haasteita Tuusulan kokoisessa kunnassa riittämiin. Innolla jo odotankin että saa kääriä hihat ja päästä tosi toimiin.
Tuntuu vähän oudolta, että edellinen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja demareista on ollut näkyvästi lehdissä paheksuen Tuuskodon järjestelyitä. Demarit ovat olleet sosiaali- ja vanhainkotiasioiden lautakunnan hoitajia usean vuoden ajan. Nyt he ikään kuin mitätöivät oman työnsä. Tuovat julkisesti esille, että he ovat hoitaneet asioita huonosti? Päätökset Tuuskodin laajennuksen aikataulusta ja vanhustensiirroista terveyskeskuksesta Tuuskotoon on jo tehty edellisellä kaudella. Lyhyt on demarin muisti. Tästä on uuden kokoomusvetoisen lautakunnan hyvä alkaa korjaamaan edellisen lautakunnan virheitä.
Lisäksi minut valittiin Tuusulan kunnan edustajaksi Kuuma hallitukseen. Kuuma hallitus johtaa ylikunnallista Kuuma organisaatiota johon kuuluu Tuusulan lisäksi, Kerava, Järvenpää, Nurmijärvi, Mäntsälä ja Pornainen. Tavoitteenani on varmistaa että Kuuma palvelee Tuusulaa mahdollisimman tehokkaasti. Ylikunnallisia palvelujaon kehitettävä. Mutta yhteistyön täytyy tapahtua kuitenkin säilyttäen Tuusula itsenäisenä. Yhdessä Kuuma kuntien kanssa olemme vahvempi valvomaan kuntien etua esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissa.
Ollaan siis edelleen yhteydessä! Erityisesti Sinulta tuusulalainen haluan kuulla ideoita, palautetta ja ajatuksia. Sosiaali- ja terveystoimi koskettaa jokaista kuntalaista. Näille nettisivuille edelleen päivitän kuulumisia ja uutisia. Palautesivujen kautta voit lähettää minulle viestin tai olla muuten yhteydessä.

Ei kommentteja: