Kunnanhallitus jatkoi maanantaina 10.2.2014 keskustelua
kunnan omistamien maa-alueiden ja käyttämättömien maa-alueiden myynnistä.
Tuusulan kunta omistaa arvokkaita maa-alueita, jotka olisi järkevä saada
myytyä. Osasta kohteita tuntui löytyvän yksimielisyys ja osa kohteista
puhututti hallitusta. Tuusulassa on mielestäni edelleen epäselvää, mistä kohdin
tuusulalaiset pääsevät Tuusulan järvelle. Nyt myyntiin olisi tulossa pari
järvenranta kohdetta mm. Fjällbo. Ennen yksittäisten myyntipäätösten tekemistä
olisi varmaankin hyvä muodostaa kokonaiskäsitys siitä, miten tuusulalaiset
voivat hyödyntää Tuusulan järven mahdollisuuksia parhaiten. Järvenranta on
luonnonvara, jota Tuusulassa ei tule lisää. Fjällbo on toki kohde jota voisi
hyödyntää kuntalaisten virkistykseen paremminkin. Tuusulan Taiteiden Yössä on FjällBossa
toimintaa on ollut, mutta muutoin eivät kuntalaiset ole paikkaa löytäneet.
Muiden kohteiden osalta keskustelu tuntuikin olevan
tunnepohjaista kevyiden argumenttien heittelyä. Mielestäni pitäisi vihdoin
päättäjien kysyä itseltään, mikä on kunnan perustehtävä. Millaista omaisuutta
kunnalla tulisi olla? Kunnan perustehtävä on järjestää palveluja, tarkoituksen
mukaisissa tiloissa. Muut kohteet voi mielestäni sitten laittaa myyntiin
tarjouksien mukaan ja laittaa vapautuneet resurssit palvelutuotannon
tehostamiseen.
1 kommentti:
Paikat joita ei tule lisää, eikä niitä saada kuntalaisten käyttöön, varsinkin rajoitettuja tontteja, olisi hyvää miettiä tarkkaan mitä nyt tullaan päättämään.
Lähetä kommentti