maanantai 13. joulukuuta 2021
maanantai 16. elokuuta 2021
Tuusulan kunnanvaltuusto 16.8.2021 klo 18:00
Tuusulan uusi kesän 2021 kuntavaaleissa valittu valtuusto
kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa.
Koska listalla oli henkilövaaleja, kokoonnuimme lähikokoukseen Rykmentinpuistoon
varuskunnan vanhaan ruokalaan. Kokouksen alussa kukitettiin väistyvät
pormestarit, kansliapäällikkö ja valtuuston puheenjohtaja. Virpi Lehmusvaara
kiitospuheessaan kiitti menneestä kaudesta ja erityisesti Kick-Startista uuteen
Tuusulaan. Kansliapäällikkö Harri Lipasti kiitti neljän vuoden kokemuksesta,
jossa päästiin rakentamaan uutta hallintomallia Tuusulaan.
Asialistalla oli lähinnä valtuuston valitsemia henkilö eri
luottamustehtäviin. Täydellinen valittujen lista löytyy https://tuusula.cloudnc.fi/fi-FI
sivuilta.
§ 93 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouksen puheenjohtaja Raimo Stenvall avasi kokouksen ja
muistutti, että Tuusulallekin velkakello soi.
§ 94 Pöytäkirjan tarkastus
§ 95 Heikkilä Satu, varavaltuutetun tehtävän päättyminen
Satu muutti pois paikkakunnalta, joten tehtävä päättyi.
§ 96 Valtuuston vaalilautakunnan valinta
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
§ 97 Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien
valinta
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin entinen pormestari
Arto Lindberg SDP, varapuheenjohtajiksi Mika Mäki-Kuhna KOK ja Jari Anttalainen
TUPU. Naisia ei tähän joukkoon mahtunut.
Uusi valtuuston puheenjohtaja Arto Lindberg samantien otti
puheen haltuunsa ja lisäsi listalle Uudenmaanliiton edustajien valinnan.
§ 98 Pormestarin valinta
Antti Kaikkoinen KESK, totesi ennen valintaa, että Keskustan
valtuustoryhmä suhtautuu edelleen kriittisesti pormestarimalliin ja kannattaa
ammattijohtajamallia.
Pormestariksi valittiin ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu
Kalle Ikkelä (KOK).
Valinnan jälkeen Anu Åberg (KESK) käytti puheenvuoron
pormestarin valintatavoista. Keskiryhmä on huolissaan kuntavaaleihin
liittyvästä vaalivääristymästä. Kuntalainen joutuu valitsemaan puolueen tai mielekkään
pormestarin välillä. Paras tilanne olisi, jos pormestarivaali olisi suora
vaali. Keskustan valtuustoryhmä ehdottaa, että seuraavassa kuntavaalissa käytäisiin
erikseen pormestarin suoravaali. (RKP-KESK-KD yhteinen kannanotto) Puheenjohtaja
Arto Lindberg (SDP) totesi samantien, että suora pormestari vaali ei ole
mahdollinen Suomen lain mukaan tällä hetkellä
§ 99 Apulaispormestarien valinta
Ensimmäiseksi kasvatuksen ja sivistyksen apulaispormestariksi
valittiin Tuusulan pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Tuija Reinikainen (TUPU). kuntakehityksen
apulaispormestariksi Jari Immonen (PS).
Tämän jälkeen pormestarit ja puheenjohtajisto pääsivät
yhteiskuvaan ilman korona turvavälejä.
Kalle Ikkelä lupaisi toimia pormestarina parhaan kykynsä
mukaan. Hän myös kiitti edellistä valtuustoa. Tuija Reinikainen kertoi että
tulee jakamaan työhuoneen Jari Immosen kanssa, ja varmasti tekevät hyvää
yhteistyötä. Tuija kiitti kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja lupasi pitää
kokouksen lopussa tiukan puheenvuoron. Jari Immonen kehui Tuusulan ME-henkeä. Jari
Anttalainen kiitti luottamuksesta ja kertoi että kaikki varmasti tekevät
parhaansa kuntalaisten eteen. Arto Lindberg toivotti onnea pormestarien
tehtävään; se ei tule olemaan helppo.
§ 100 Kunnanhallituksen valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 101 Konsernijaoston valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 102 Tarkastuslautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 103 Keskusvaalilautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 104 Kuntakehityslautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 105 Kuntakehityslautakunnan rakennusvalvontajaoston
valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 106 Teknisen lautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 107 Kasvatus- ja sivistyslautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 108 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 109 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan
valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 110 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 111 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 112 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
yhtymävaltuuston jäsenten valinta
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 113 KUUMA-seutu liikelaitoksen johtokunta, edustajien
nimeäminen toimikaudeksi 2021-2023
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua
§ 114 Uudenmaan liiton edustajien valinta
Edustajain kokoukseen valittiin kunnanedustajaksi Kalle
Ikkelä ja hänen varajäseneksi Ruut Sjöblom
§ 115 Aattola, asemakaavan muutos, kaava nro 3626
Ilmari Sjöblom jääväsi itsenä ja Ilari Roihuvuo tuli hänen
tilalleen.
Hyväksyttiin ilman keskustelua esityksen mukaan.
§ 116 Yrityskorttelin 5514 hinnoittelu, Sula
Meni esityksen mukaan, ilman keskustelua. Kukaan ei ilmoittanut
jääviydestä.
§ 117 Ilmoitusasiat / muut asiat
Juuri valittu TUPUn apulaispormestari Tuija Reinikainen
käytti puheenvuoron teknisistä vaaliliitoista. Useissa kunnissa käytetään
teknisiavaaliliittoja vaalien jälkeen. Samantien hämärtyy äänestäjille miten
vaalien jälkeen paikat jaetaan. Teknisillä vaaliliitoilla on yleensä pienet
ryhmät varmistaneet paikat. Nyt Tuusulassa syntyi tekninen vaaliliitto isojen puolueiden
kanssa, jolloin syntyi vaaliliitto valtuuston enemmistöstä. Tuusulassa pitää
olla kunnolliset pelisäännöt, jotka päätetään ennen vaaleja. Nyt meillä on
hiljaa sovittuja herrasmiessopimuksia. Nyt herrasmiessopimuksia venytettiin
isojen ryhmien toimesta. Tuusulassa on ollut luottamushenkilöpaikoista
pisteytysmalli. Sitä on nyt pakko muuttaa. Nyt jos pieni ryhmä asettaisi
pormestarin valtuuston pormestarivaaliin, pieni ryhmä menettäisi käytännössä
pisteet muihin paikkoihin. Eduskunnassa on pohdittu teknisiä vaaliliittoja.
Minna Reijonen on tehnyt asiasta lakiesityksen. https://www.suomenuutiset.fi/reijonen-vaalien-jalkeen-tehtavien-teknisten-vaaliliittojen-ainoa-tarkoitus-on-muuttaa-demokraattisten-vaalien-tulosta-tahan-pitaa-tulla-muutos/
Olen Tuijan kanssa samaa mieltä, että ei ole reilun pelin malli,
jos isot ryhmät jyräävät neuvottelussa tekemässä teknisen vaaliliiton
valtuuston enemmistöstä.
Tämän kokouksen valituista paikoista ei itselleni nyt
sitten riittänyt paikkoja. Nähtävästi sopivimmat henkilöt täyttivät paikat.
Valtuutetuille oli jaettu kirja ”Terveys tallessa, Sata kokoelmaa
ja museota Uudeltamaalta” lisäksi kirja sairaalamuseoista, sekä muuta
materiaalia. Kiitos näistä!
Lopuksi valtuuston puheenjohtaja luki kasan tiedotusasioita.
Kokous loppui 45 minuutin jälkeen aloituksesta. Tai siis
kamerat sammuivat ja sitten jatkui jutustelu ja perehdytys
luottamushenkilöille.
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
Tuusulan valtuustossa jätettiin ma 8.5. yli 500 kuntalaisen
allekirjoittama kuntalaisaloite, jossa esitetään, että keväällä 2017
Tuusulan kunnassa valmistellaan uuden valtuuston ensimmäiseen
kokoukseen osa-aikaisen kunnanhallituksen puheenjohtajan ja
kunnanjohtajan -malliin perustuva vaihtoehtoinen hallintomalli ilman
kokoaikaisia palkkapoliitikkoja. Näin uusi valtuusto voi vielä valita,
otetaanko Tuusulassa käyttöön pormestarimallia vai ei.
Aloitteen alullepanijana oli kunnanvaltuutettu kunnanvaltuuston 1.
varapuheenjohtaja Lauri Untamo, joka teki aloitteen maaliskuun alussa.
Pormestarimallia on vastustanut valtuustossa Kokoomuksen
valtuustoryhmän enemmistö ja Keskustan sekä RKP:n valtuutetut. Lisäksi
pormestari mallia on saanut kritiikkiä kuntalaisilta.
- ”Pormestarimalli on kallis ja ylimitoitettu hallintomalli Tuusulaan.
Tämä on myös väärä ajankohta Tuusulassa tuoda uusi hallintomalli
pormestareineen” –kertoo Lauri Untamo
Kuntalaisaloitteessa nähdään lisäksi se että pormestarimalli johtaa
eri intressipiirien väliseen sulle-mulle politiikkaan.
Lisätietoja:
kunnanvaltuutettu, valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Lauri Untamo 040 4191907
Tässä aloite kokonaisuudessaan:
Kuntalaisaloite pormestarimallin kaatamiseksi
Taustaa
Tuusulan kunnanvaltuusto päätti 6.6.2016 käynnistää
hallintosääntövalmistelun, joka tuo Tuusulaan palkkapoliitikot:
pormestarin ja kaksi kunnanhallituksen varapuheenjohtajaa. Asiaa
valmisteltiin vuonna 2016 ilman asiallista kuntalaisvaikuttamista.
Valtuustossa kesäkuussa 2016 äänin 35 - 16 päätettiin, että
kuntalaisia ei tarvitse kuulla asiassa.
Tuusulan kunnanvaltuusto hyväksyi äänin 35 - 16 pormestarimalliin
perustuvan hallintosäännön, jonka on tarkoitus astua voimaan 1.6.2017.
Nyt on väärä ajankohta muuttaa hallintomallia
Tuusulan kunnan poliittista johtamisjärjestelmää ja
luottamushenkilöorganisaatiota on tarkoituksenmukaista muuttaa vasta,
kun valtion ajamat SOTE ja maakuntauudistukset on otettu käyttöön.
SOTE vie suuren osan kunnan budjetista ja henkilöstöstä. Lisäksi
maakuntauudistus järjestelee uudelleen valtion hallinnon,
aluehallinnon ja kuntien tehtäviä. Lisäksi Tuusulan mahdolliset
kuntaliitokset tulisi selvittää.
Pormestarimalli on kallis
Pormestarimalli palkallisine varapuheenjohtajineen tuo hallinnon
lisäkustannuksia kuntaan, kun päinvastoin tässä tilanteessa tulisi
hallinnon kustannuksia karsia. Esitetyssä pormestarimallissa kuntaan
palkataan kolme kovapalkkaista palkkapoliitikkoa ja kansliapäällikkö.
Pormestarin palkaksi valtuusto äänesti 7 500,-/ kk ja
kunnanhallituksen varapuheenjohtajien palkaksi kummallekin 2 750,-/
kk. Vuositasolla uusi hallintomalli tulee maksamaan noin 370 000 euroa
enemmän kuin nykyinen.
Sulle-mulle politiikan maksumiehiksi päätyvät kuntalaiset
Tuusulassa tulee säilyttää asioiden virkamiesvalmistelu ja esittely
erillään poliittisesta päätöksenteosta. Virkamiehillä on vastuu
asioiden valmistelusta, esittelystä ja toimeenpanosta. Poliitikot
hoitavat päätöksenteon.
Pormestari joutuu joka hetki varmistamaan erottamisen pelossa
asemaansa. Riskinä on sulle-mulle -politiikan syntyminen, jonka
maksumiehiksi lopulta kuntalaiset päätyvät. Tämä näkyy siinä, että
kolmelle suurimmalle valtuustoryhmälle on jo nyt pedattu kullekin oma
palkkapoliitikko.
Pormestarimalli voidaan vielä kaataa
Kuntalaiset voivat vielä vaalien kautta vaikuttaa asiaan kevään
kuntavaaleissa. Uusi valtuusto voi vapaasti päättää ensimmäisessä
kokouksessaan olla valitsematta pormestaria ja palauttaa kuntaan
perinteisen ja yleisesti käytetyn kunnanhallituksen puheenjohtajan ja
kunnanjohtajan johtamismallin.
Me allekirjoittaneet esitämme Tuusulan kunnanvaltuustolle aloitteena:
Keväällä 2017 Tuusulan kunnassa valmistellaan uuden valtuuston
ensimmäiseen kokoukseen osa-aikaisen kunnanhallituksen puheenjohtajan
ja kunnanjohtajan -malliin perustuva vaihtoehtoinen hallintomalli
ilman kokoaikaisia palkkapoliitikkoja. Näin uusi valtuusto voi vielä
valita, otetaanko Tuusulassa käyttöön pormestarimallia vai ei.
torstai 2. maaliskuuta 2017
Kuntalaisaloite pormestarimallin kaatamiseksi Tuusulassa
Olen Kokoomuksen valtuustoryhmän enemmistön kanssa vastustanut Tuusulaan tulevaa pormestarimallia ja jättänyt asian kaikissa käsittelyvaiheessa eriävän mielipiteen päätöksiin. Moni kuntalainen, äänestäjä on ollut minuun yhteydessä kysyen voiko nyt mitään asialle tehdä? Uusi valtuusto päättää pormestarista kesäkuun kokouksessa.
Jos vaaleilla valitaan Tuusulaan kunnanvaltuusto, joka ei pormestaria halua, niin uusi valtuusto voi näin päättää. Oheinen aloite on julkaistu 2.3.2017 allekirjoitettavaksi https://www.adressit.com/kuntalaisaloite_pormestarimallin_kaatamiseksi_tuusulassa ja www.kuntalaisaloite.fi kanavilla, sekä allekirjoitettavissa mm. Tuusulan kunnantalon aulassa. Aloite luovutetaan Tuusulan kunnanvaltuustolle 13.3.2017 ja seuraavan kerran toukokuussa 8.5.2017, johon asti nimiä aloitteisiin kerätään.
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
Kokoomus tiputti yllättäen kaksi ääniharavaa listalta Tuusulassa
Lauri Untamo, 040 419 1907
maanantai 10. lokakuuta 2016
Harrastustakuu - jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus
Harrastustakuu – jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus
Harrastustakuun tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle
vähintään yksi harrastus. Lasten ja nuorten harrastaminen parantaa
oppimista, kehittää sosiaalisia taitoja sekä tuo mielekästä tekemistä
vapaa-aikaan. Jokaisella lapsella on oikeus harrastukseen.
Tuoreimman nuorisobarometrin mukaan 35 prosenttia nuorista (alle
29-vuotiaat) on jättänyt harrastuksen aloittamatta rahanpuutteen
vuoksi. Nuorista enää hieman reilu puolet kokee kiinnittyvänsä
suomalaiseen yhteiskuntaan, kun vielä 2012 luku oli 76 prosenttia.
Harrastustoiminta on ennaltaehkäisevää työtä, jolla tuetaan nuorten
kasvua ja itsenäistymistä. Harrastustoiminta luo myös
yhteenkuuluvuutta.
Harrastuksen aloittamisen suurin yksittäinen este on harrastusten
kustannukset. Opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt
harrastamisen hintaan vaikuttavia tekijöitä erityisesti
liikuntaharrastusten näkökulmasta. Selvityksessä nostettiin esille
muun muassa lajiliittojen yhteiset lisenssijärjestelmät sekä matalan
kynnyksen harrastustoiminnan tarjoaminen. Lisäksi selvityksessä
esitettiin kuntatason toimenpiteeksi liikuntapaikkojen maksutonta tai
nimellisiin korvauksiin pohjautuvaa käyttöä erityisesti lasten ja
nuorten harrastamisen tukemiseksi.
Harrastustoiminnan aloittamisessa on tärkeää, että kunta tarjoaa
matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Eri toimijoiden välisellä
yhteistyöllä tuetaan lasten ja nuorten monipuolista harrastamista.
Edellä olevan perusteena KOKOOMUKSEN VALTUUSTORYHMÄ esittää, että
Tuusulassa kootaan alueittain harrastusvalikko ja kartoitetaan
erikuntakeskuksien kansalaistoiminnan, urheilun, kulttuurin, vapaan
sivistystyön ja omaehtoisen toiminnan mahdollisuudet, tilat,
tarjoajat, tapahtumat ja tuet. Lisäksi edellytetään, että Tuusula
käynnistää selvityksen siitä, miten jokaiselle lapselle ja nuorelle
taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen.
torstai 6. lokakuuta 2016
Jarrumiehet taas asialla
olemme nyt tärkeiden päätösten äärellä. Päätöksenteossa on tällä
hetkellä Rykmentinpuiston keskustan kaava, joka on valmistunut
ehdotusvaiheeseen ja tarkoitus asettaa nähtäville lausuntoja varten.
Juuri kun kaavan piti mennä eteenpäin, on tullut outoja mutkia
matkaan. Ei voi olla ajattelematta, että tässä on taas ne pimeät
voimat nousussa, joiden etuna on Rykmentinpuiston alueen kehityksen
hidastuminen. Tämä on jo mielestäni tarkoitushakuista Rykmentinpuiston
kaavan ja koko Hyrylän sekä kaavaprosessin terrorisointia. Onko
joillakin päättäjillä myös tavoitteena vaarantaa asuntomessujen
onnistuminen?
Aikataulullisesti kiireisintä on saada vuoden 2020 Tuusulan
asuntomessujen tarvitsemat tie- ja tonttialueet kuntoon. Tämä
Rykmentinpuiston keskustan kaava liittyy oleellisesti
asuntomessualueen kaavaan.
Kaavaehdotusta käsiteltiin kuntakehityslautakunnassa, jossa siihen
äänestyspäätöksellä lisättiin erikoinen ratkaisu Järvenpääntien päälle
tehtävästä rakentamisesta, kahdeksan kerroksisesta talosta, uimahallin
ja kirjaston väliin. Ratkaisu sinänsä voisi olla ihan selvittämisen
arvoinen, mutta tällä tavalla liitettynä Rykmentinpuiston keskustan
kaavaehdotukseen, se viivästyttää dramaattisesti koko kaavan
valmistusta. Lieneekö tämä tarkoituskin? Lautakunnan tekemät muutokset
kaavaan ovat menettelytavoiltaan vähintäänkin erikoisia.
Ongelmaksi tässä muodostuu se, että kun kaava asetetaan nähtäville on
kaikkien asianmukaisten selvitysten oltava tehtynä ja mukana.
Tarvittavia lisäselvityksiä tien päälle rakentamisesta olisi tehtävä
ainakin kymmenen erilaista, joita kaavavalmistelussa tulisi ottaa
huomioon, jotta kaava olisi asiallisesti valmisteltu.
Kaavaehdotusvaiheeseen tulisi lykkäystä vähintään puoli vuotta. Asian
asiallinen selvittäminen vaatisi myös liikenneviraston kanssa
alustavia sopimuksia. Tienpätkähän ei ole edes kunnan, vaan valtion.
Juhlapuheissa ja vähän arkisemmassakin keskustelussa kaikki päättäjät
liputtavat Rykmentinpuiston eteenpäinviemisen puolesta. Tietenkin,
koska eihän kukaan halua vaarantaa Asuntomessuja. Harmillisesti
kuitenkin osa päättäjistä toimii aivan toisin.