torstai 6. syyskuuta 2007

Syyskuu

Kuntaliitoskeskustelua 6.9.07

Tämän päivän uutisessa oli, että Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen on kehoittanut Keski-Uudenmaan kuntia yhdistymään. Erikoista, että taho jonka tulisi ajaa uusmaalaisten etua, ottaa kantaa vahvasti kantaa asiaan, joka on jo kertaalleen kuntien valtuustoissa käsitelty ja tyrmätty. Nyt toivoisin Tapani Mäkisen tervetulleeksi vierailemaan Tuusulaan ja tutustumaan paikan päälle kuntamme asioihin, maailma näyttää Helsingistä käsin niin kovin erilaiselta.Nyt pitäisi jo viimein lopettaa keskustelut kuntaliitoksista ja osakuntaliitoksista ja palata kuntayhteistyössa päiväjärjestykseen. Kunnillamme on isoja haasteita tulevaisuudessa, joiden ratkomiseen tarvitaan uusia yhteistyömalleja palvelujen tuottamisessa. Kuntayhteistyö ei ole kestävällä pohjalla, jos vähän väliä nostetaan keskusteluun kuntaliitoshankkeita, joita kuntalaiset vastustaa ja jotka eivät ole kokonaistalouden kannalta järkeviä.

Lyhyt loma

Pitkä viikonloppu meni Färsaarilla. Kuva-aineistoa tulossa www.pbase.com/untamo tuota pikaa. Keskellä Atlanttia järjestettiin NOPOLK - pohjoismainen partio-ohjelman ja koulutuksen kokous. Partiokaverit siinä paluulennoilla haastoivat ja kysyivät - miten jaksan tai miksi olen mukana politiikassa. Vastasin, että edelleen uskon samalla lailla kuin 10 vuotta sitten, kun politiikkaan mukaan lähdin, että voin jättää maailman parempana paikkana taakseni kuin tänne tullessa. - Ylevä ajatus... mutta viittaan tässä myös suoraan lainaukseen partion perustajan B-P:n viimeisessä viestissä partiolaisille: Try and leave this world a little better than you found it and when your turn comes to die, you can die happy in feeling that at any rate you have not wasted your time but have done your best. Näin kuitenkin uskon edelleen ja tuo ajatus jaksaa pitää pyörät pyörimässä.

Kunnanhallitus 3.9

Tuusulan valtuusto on asettanut Tuusulan työpaikkaomavaraisuus asteeksi 100%. Tämä tarkoittaa sitä, että Tuusulassa olisi yhtä monta työpaikkaa kuin työikäistä. Kunnanhallituksessa oli käsittelyssä Sulan työpaikka-alue. Alueen rakentuminen toisi Tuusulaan 1000-1500 uutta työpaikkaa, vähän toimialasta riippuen.Asia jäi tupun pyynnöstä pöydälle. Toivottavasti asia etenee ensi viikon hallituksessa ripeästi eteenpäin.

Ei kommentteja: